Nämä mausteputket löytyivät Kodin1.stä. Hyvät mökille, jossa mausteiden käyttö kesän aikana on vähäisempää. Aina joskus kuitenkin kaipaa jotain maustetta. Näitä oli kolme vähän erilaista pakettia. Painoa tässä 85g.
Olen eilen ja tänään ollut aivan uupunut työpäivän jälkeen, vielä kaksi päivää jäljellä.Hassua kuinka voi olla näin uupunut tekemättä mitään. Normaalisti työssäni liikun ja teen jotakin koko vuoron ajan , kahvi- ja ruokatunnitkin on usein katkonaisia.Nyt olen ollut seuraamassa ja opettelemassa minulle täysin uudessa paikassa uutta, erilaista työtä. Työ on tosi mielenkiintoista ja mahdollisesti teen jatkossa tarvittaessa sijaisuuksia tuossa paikassa. Yli viiskymppisenä opiskelin vuoden työni ohella ja nyt opettelen uutta työtä. Aina tunnen itseni niin saamattomaksi, mutta kai sitä jotain saa aikaiseksi.
Koti on edelleen hullun mylly ja pihallakin olis vaikka mitä tekemistä.Eli saamattomuus näkyy sitten täällä kotona.
Kun sain itseni sohvalta ylös niin vähän siivoilin yhtä kukkapenkkiä ja siirtelin kiviä ennen saunaa.
Nyt iltateelle ja sänkyyn lueskelemaan puutarhakirjoja.
En jaksa valitettavasti vielä vastata tunnustukseen, huomenna uusi yritys.
Älä huoli, joskus sitä vaan on väsyneempi ja kun opettelet uutta työtä vie sen opettulu voimia, mutta kyllä se helpottaa kun pääset tosi toimiin työssäsi..
VastaaPoistaja ne omat työt ei karkaa mihinkään siellä kotona, ne jaksaa odottaa :)
Kivat maustepurkit, itsekin niitä joskus kaupassa hypistellyt.
VastaaPoistaUuden oppiminen on aina haastava ja energiaa vievä projekti.
Kyllä se siitä, kohta tulee viikonloppu ja pääsee lataamaan akkuja ihan eri tavalla!
Kiitos molemmille ! Kyllä se tästä helpottaa.
VastaaPoista