Ajatukset siirtyivät mammografiasta tullessa äitiini. Minä en muista äidistäni mitään. Olin juuri täyttänyt kolmevuotta kun äitini kuoli munasarjasyöpään. Veljeni oli silloin 8-vuotias. Äiti oli sairastunut minun ollessani vuoden ikäinen. Miltä on tuntunut sairastua vakavasti niin nuorena pienten lasten äitinä. Ja mitä on isäni miettinyt jäädessään leskeksi. Isäni saattoi haudanlepoon muutaman vuoden sisällä tätinsä, äitinsä, vaimonsa ja isänsä.
Lisäksi puoli vuotta ennen syntymääni paloi talo toukokuussa ja jo syksyllä muuttivat uuteen taloon. Siinä on talkooväki saanut paiskia töitä. Työ on ollut ennen se lääke suruun, ei ole ollut kriisiapua.
Kyllä välillä tuntuu, että ennen ihmiset ovat pärjännee paljon vaikeammista asioista täysijärkisinä. Nykyihmiset taidamme olla aika pullamössöä....
VastaaPoistaHei Eeva :)
VastaaPoistaKaunis kirjoitus. Meidän perheessä eletään nyt läpi jonkinasteista katastrofia... Mennyt valvoessa pari yötä ja eikä vielä tietoa millaiseen muutokseen tämä tilanne vie.
Mutta kuten eilen itsekin mietin, hengissä ja terveenä kuitenkin olemme, eli eiköhän selvitä.
Samaa sanon kuin Rouva Kivitikka, ennen ei ollut aikaa murehtia, piti vaan painaa eteenpäin ja se varmasti oli parasta hoitoa moneen murheeseen. Kyllä minun kieltämättä teki mieli pullo viiniä huitaista, mutta pitäydyn kuitenkin kävelylenkeissä. Siitä kuitenkin kumpuaa se aito pitkäntähtäimen sielunhoito...
Rauhaisaa viikonloppua sinulle :)