lauantai 22. joulukuuta 2012

Muistoja

 Vanhempieni kotitalo paloi toukokuussa sinä vuonna kun minä synnyin marraskuussa. Talosta ei  saatu mitään tavaroita pelastettua. Vaija ( isänisä ) oli ottanut komerosta puvun taskusta lompakkonsa, mutta oli laittanut puvun takaisin komeroon. Pihapiirissä oli sauna ja pienenpieni saunakamari jossa perhe asui kunnes loppusyksystä muutettiin palaneen talon paikalle rakennettuun uuteen taloon. Uuteen kotiin oli saatu tavaroita lahjoituksena kyläläisiltä. En tiedä onko tämä matto vanhempien ostama vai saatu lahjoituksena. Matto oli kotonani huoneessa jossa ei juuri koskaan oleskeltu, siksi se on säilynyt hyvänä yli 55 vuotta. Matto on iso ja tosi painava. Sitä ei ole koskaan pesty, vain talvella tuuletettu hangella ja harjattu lumella. Nyt se on meillä jouluna olohuoneen lattialla.

Toinen muisto lapsuudesta: lauantai-iltana saunan jälkeen puhtaiden lakanoiden väliin nukkumaan meno oli aina yhtä mukavaa. Pyykit kuivatettiin pihalla tai talvella kylmässä vintissä. Vaatteiden tuoksu oli puhdas ja raikas. ( nämä ei ole vanhat lakanat, mutta edelleen nautin puhtaista lakanoista)

5 kommenttia:

  1. Minustakin puhtaiden, vasta vaihdettujen lakanoiden väliin nukahtaminen on eräs elämän parhaista nautinnoista.

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo matto.
    Minä tykkään myös kuivattaa lakanat ulkona. Keskitalvella se ei tosin ole meillä mahdollista, koska narut ovat aivan taivaan alla mutta heti kun kevättalvenauringonsäteet alkavat tavoittaa pyykkinarut, vien lakanat aina ulos.

    VastaaPoista
  3. Kaunis matto! On hyvin säilynyt ja hyvää huolenpitoa saanut.

    Itse tykkään myös tuuletetuista petivaatteista ja puhtaista lakanoista. Ulkona kuivatettu pyykki tuo raikkaan tuoksun koko huusholliin.

    Mukavia vuoden viimepäiviä!

    VastaaPoista
  4. Kiitokset kaikille kommentoijille!
    Näistä pienistä jutuista ne elämän ilot muodostuu.

    VastaaPoista