sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Sunnuntai-ilta

Ruissalon kasvitieteellisen puutarhan väriloistoa viime kesältä.
Viikonloppu on vierähtänyt olla möllötellessä. Eilen kävimme kaupungilla,vaan paikat joissa piti asioida olivatkin lauantaisin kiinni. Kävimme sitten keskustan kirpparilla ( en ostanut mitään) ja uudessa kahvilassa. Tänään kävin muilla paikallisilla kirppareilla ja ostin vain 2 Käsityö-lehteä eurolla.

Sain eilen vaihdettua viherkasveille uudet ruukut ja mullat paitsi kaktuksille ja posliinikukalle. Posliinikukka on kasvanut monta vuotta samassa ruukussa ja  kiipeää nyt ikkunassa roikkuvan lasityön ketjua pitkin. En tiedä pitääkö rikkoa ruukku juurten ympäriltä vai miten sen saa vaihdettua isompaan ruukkuun.Ensi viikonloppuna meinasin laittaa paprikan ja tomaatin siemenet multaan.

Tulevalla viikolla olen itsekseni uudella työpaikalla 3 päivää , kahdeksi päiväksi tulee onneksi toinen "uusi" työntekijä kaveriksi. En ota stressiä tulevasta , ei kukaan voi vaatia ,että osaisin kaiken muutaman päivän jälkeen.

Sukat on edelleen päättelemättä ja toiset samnlaiset aloitettu. Tänään innoistuin vaihteeksi virkkailemaan hexagon-lappuja, taidan mennä jatkamaan niiden tekoa.

3 kommenttia:

  1. Minäkin olen vaihtanut kukkia uuteen multaan..laitoin myös tulppaaneja kasvamaan kukkaruukkuun..hyasintti kasvaa niin älyttömän hitaasti ja olen sen laittanut kasvamaan jo paljon ennen joulua..mutta en tajuu miksi se on niin hidaskasvuinen taitaa olla ulkohyasintti kun se on vielä väriltään keltainen, nin en tiedä mutta vihreää sieltä nousee pikku pikku hiljaa..
    Posliinikukka on minusta ihana..täytyisi hankkia kukkasia mutta sitten tilanpuute aiheuttanee ongelmia ellei sit ostele amppelikasveja.. :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla, että joku muukin harrastaa olla möllöttämistä. Se tuntuu olevan tässä lumihämärässä ainut maistuva harrastus.

    VastaaPoista
  3. Voih miten ahkera oletkaan ollut kukkiesi kanssa. Itselläni ihan huono omatunto kun en ole vielä multia vaihtanut, mutta ehkäpä energiaa tulee siihenkin sitten kun aurinko alkaa enemmän lämmittämään. Täällä kun on ollut nyt aamuisin yli 23 astetta pakkasta.
    Mukavaa kevään ja pääsiäisen odotusta koko perheelle.
    T. Sny:si

    VastaaPoista