Lomalla ollaan ja viikko on kulunut pihalla. Tästä kaadettiin alkukesästä sireeni ja nyt siihen leviää kasvimaa. Lavakauluksia ,juurimattoa ja sanomalehtiä on jo paikoillaan. Agrimarketin poistomyynnissä oli nuo valkoiset kehikot - 70 %. Eivät taida jäädä valkoisiksi, ovat jotenkin silmiinpistävät kun ei ole muuta valkoista.
Toisesta suunnasta kuvaa. Metallisen kompostorin laitoin tuohon lavojen viereen.Poistopisteestä löytyi siihen tuollainen kevytpeitemateriaalista tehty pussi sisälle. 2.5 € hintaisena ei ole katastrofi vaikkei pussi toimisikaan. Kotiloiden ja siruetanoiden ei luulisi heti pääsevän kompostin kimppuun.Myyräkin on ilmestynyt tänä kesänä kiusaksi. Sitä estämään laitoin myyräverkon kompostin alle.
Toivotaan hyviä säitä ,että tuo joskus valmistuisi.Vieressä oleva pioni, syysleimu ja ym. kukkapenkki pitää samalla uudistaa.
Talomme kahdella seinustalla on kukkapenkit ihan seinässä kiinni. On olleet kait talon rakentamisesta asti, eikä ole aiheuttaneet vahinkoa. Edellisillä asukkailla oli tässä villiviini ja seinäkin oli jäänyt maalaamatta siltä kohtaa. Penkki on kasvanut lähinnä heinää viimevuodet, kun en ole keksinyt mitä siihen laittaisi, on varsin kuiva paikka. Jos jotain koristeheiniä ja kivikkokasveja.
Tämä havupenkki on naapurin ja meidän välisen aidan vieressä.Naapurin puolella kasvaa villiviini ja meidän puolella alppikärhö. Kartiokuusi ja pesäkuusi ovat vanhoja samoin katajat.Penkistä nypin kymmeniä pieniä vaahteran alkuja ja istutin toisen kartiokuusen sekä marjakuusen. Vielä jos laittaisi jotain harmaasävyistä peittokasvia väleihin.
Yksi ilta vierähti suihkulähteen kanssa. Tänä vuonna suihkulähde oli tähän asti talviteloilla , nyt vasta pesimme altaan ja kivet. Tässä koeversio uudistetusta lähteestä. Letku pumpusta ruukkuun josta vesi valuu takaisin altaaseen. Ei luulisi lintujen ja hiirien nyt hukkuvan eikä tuulen roiskivan vettä .
Oletpa ollut ahkera, paljon saanut aikaan!
VastaaPoistaKehikot näyttävät ainakin näin kuvan välityksellä hyvilta valkoisinakin.
Hyvää loppulomaa ;-D
Taitavat kehikot jäädä valkoisiksi sittenkin ;)
PoistaIhania pihaprojekteja. Kasvimaasta tulee tosi hieno. Nin kuvan perusteella valkoinenkaan kehikko ei näytä ollenkaan pahalta. Minulla on mennyt monta viikkoa marjametsässä, jääneet kaikki syksyn alet koluamatta... Ei ollenkaan tapaistani :D Sinä teit kivoja löytöjä.
VastaaPoistaToivottavasti vatatauti jo helpottaa. Välillä itsekin vatsan tursuillessa mietin että tulisi vaikka vatsatauti niin olo kevenisi. Mutta ei se niin mene. Se kun iskee päälle niin sen kurjuuden vaihtaisi vaikka muutamaan lisäkiloon...
Oikein mukavaa syksyä sinulle puutarhassasi. Minä tein vielä tänään rucolakylvön, saa nähdä ehtiikö salaatiksi :)
Kyllähän se vatsatauti aikansa vei ja oli harvinaisen rankka tauti.Miulta on mustikat jääneet metsään tänä vuonna. Nivelkivut ja työ rajoittavat kaikkea tekemistä. Siulla on kyllä huimat varastot talveksi.
Poista